vas. Ingrit Müller, Liisa Parkko, Marja Liikkanen, Markku Koskela, Maria Suurnäkki, Hanna Talka, Ulla Suutari, Hanna Märkälä

Haminan seurakunta palkitsi työntekijöitä joulujuhlassa 13.12.2017. 40 vuoden palvelusta omassa seurakunnassa palkittiin lastenohjaaja Liisa Parkko, 30 vuoden palvelusta palkittiin hautausmaan erityisammattimies Markku Koskela ja toimistosihteeri Marja Liikkanen, 20 vuoden palvelusta palkittiin hautausmaan työntekijä Pirjo Liukkonen ja diakonian viranhaltija Maria Suurnäkki ja 10 vuoden palvelusta palkittiin hautausmaan työntekijät Riikka-Mari Erkkilä ja Ingrit Müller sekä lastenohjaaja Hanna Märkälä, kanttori Ulla Suutari, seurakuntapastori Hanna Talka ja toimistosihteeri Eeva-Maija Viik.

Lisäksi myönnettiin seurakuntatyön kultaiset ansiomerkit 30 vuotta palvelleille Markku Koskelalle ja Marja Liikkaselle sekä hopeiset ansiomerkit 20 vuotta palvelleille Pirjo Liukkoselle ja Maria Suurnäkille. Ansiomerkit myöntää Suomen kirkon seurakuntatoiminnan keskusliitto tunnustukseksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, sen seurakuntien ja kirkon hengessä toimivien yhteisöjen hyväksi tehdystä työstä.

kuva Ville Kervinen