Nyt ei torvet soi, eikä rummut pärise. Hyvin valmisteltu ja odotettu Hamina Tattoo ei nyt näy eikä tuo väriä, iloa ja toimeliaisuutta Haminan ympyröille.

Harmillista – mutta minkäs tälle mahtaa! Edelleen pandemia riehuu maailmalla siihen malliin, että jo odotellaan toista aaltoa Suomi-neidon riesaksi, samalla kun ”uusi normaali” muuttaa elämää.

Tästä ”uudesta normaalista” johtuen on myös muisteltu menneitä, olipa kyse niin urheilusta kuin taiteesta ja sen tapahtumista. Kai vanha rovastikin saa hieman avata muistojen aarrearkkua Tattoon tiimoilta:
Meillä ruustinnan kanssa oli mahdollisuus osallistua Tattoooseen jo silloin, kun sitä vietettiin Haminan satamassa. Siellä saimme ensi vaikutelmat Tattoosta, ja siitä eteenpäin olemme voineet käydä erilaisissa Tattoon tilaisuuksissa.

Tattoo on näkynyt myös seurakuntamme elämässä: niin kirkkomme kuin seurakuntasalimme ovat olleet Tattoon tilaisuuksien pitopaikkana. Viimeksi saimme mm viettää aamukahveja amiraali Kaskealan kanssa Simeon salissa. Hieno tilaisuus!

Yhtä lailla mieleen on jäänyt vaikkapa länsi-Saksan puhallinryhmän esiintyminen Johanneksen kirkon messussa, aikaa sitten. Oli aika upeaa kuulla puhallinryhmän soitantaa messun yhteydessä. Ja tulipa sitä istuttua iltaa niin toriteltalle kuin toimiupseerikerholla ”vanhaan hyvään” aikaan.

Vaikka katukuvassa Tattoo ei nyt näy, niin annetaan muistikuvien viedä meidät keskelle Tattoon hienoja kokemuksia,

toivoo muistikuviensa keskeltä
rovasti Juha Parjanen
yks kappalainen

Kirjoitus Reimari lehdessä 5.8.2020