Virolahden kirkkojen historiaa

1500-luvun alkuvuosikymmeninä rakennetun kivisakastin kupeessa on jo varhaisista ajoista ollut  ainakin 3 puukirkkoa. Nykyistä kirkkoa edeltävä oli 1620-luvulla jo niin huonossa kunnossa, että käräjillä suunniteltiin uuden kirkon rakentamista.  Uusi kirkko valmistui kuitenkin vasta 1766. Vanha kirkko ei kuitenkaan jäänyt käyttämättömäksi. Kun ruumiiden hautaaminen kirkkoon kiellettiin, ei kieltoa tarvinnut soveltaa vanhaan kirkkoon, joka näin pysyi hautauskappelina vielä useita vuosia. Vasta vuonna 1847 kirkko purettiin.

Uuden kirkon valmistumisen aikaan kirkkoherrana oli David Gestrin (1765-1780). Vanha ehtoolliskalkki ja öylättilautanen tehtiin seurakunnan käyttöön hänen aikana vuonna 1769. Kalkin yläreunassa on teksti BIBE HEIC TECCATOR HIC EST SANGUIS MEUS ( Synnintekijä, tämä on minun vereni). Maljan jalassa on teksti: Hic. Calix. Factus. Est. Usum. Ecclesia. Wederlaxensis. Sub Tempore Pastooris DAVIDIS. GESTRIN Ano 1769 den 14. Juny.

Virolahden kirkkomuseo, osa vanhasta alttaritaulusta. Kuva Raili Arpiainen.
Virolahden kirkkomuseo, osa vanhasta alttaritaulusta. Kuva: Raili Arpiainen.

Takaisin